|
Tilaa
päivitetty opas tavaramerkkien hallintaan
Mainostajan
tavaramerkkiopas
Tavaramerkkien merkitys osana yrityksen brändinhallintaa ja taloudellisia resursseja on yhä korostuneempi mm. laajenevien sisämarkkinoiden vuoksi.
Oppaan tavoitteena on antaa mainonnan ostajalle perustiedot tavaramerkkien kehittämisestä, suojaamisesta, oikeuksien puolustamisesta ja tavaramerkkisalkun hallinnasta.
Oppaan kirjoittajan, varatuomari Markku Tuomisen sanoin: ”Tavaramerkkivalvonta ja merkin oikea käyttö eivät ole mahdollisia ellei merkinhaltijan organisaatiossa ole tietoa yrityksen tavaramerkeistä, niiden oikeaoppisesta käytöstä, toimintaympäristössä tapahtuvan valvonnan tärkeydestä ja siitä kuinka tulee toimia, mikäli omaa tavaramerkkiä loukkaavaa toimintaa havaitaan.”
Oppaan on kirjoittanut
varatuomari Markku Tuominen. Opas ilmestyi
ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tähän uudistettuun
painokseen on tehty lukuisia päivityksiä. Markku
Tuominen on
kirjoittanut myös oppaan Hyödynnä tavaramerkkiäsi
lisensoiden (2007).
Kirjan
hinta on 48 €. Mainostajien Liiton jäsenyritykset ja
oppilaitokset 39 € (+ alv 8%).
|