31.3.2011

Tapio Pajuharju jatkaa Mainostajien Liiton puheenjohtajana 60-vuotisjuhlavuonna

Vuonna 1951 perustetun Mainostajien Liiton hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lumenen toimitusjohtaja Tapio Pajuharju. Varapuheenjohtajat ovat SVP Strategic Marketing, Brands and R&D Teija Andersen, Fazer Group ja varatoimitusjohtaja Jukka Perttula, Nordea Pankki Suomi. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa johtaja Vesa Kyllönen, SOK. Merkkipäiväänsä liitto juhlii syyskuussa Mainontapäivän yhteydessä.

Mainostajien Liiton päätehtävä on edelleen edunvalvonta, markkinointiviestinnän toimintaedellytysten vahvistaminen ja jäsenten palveleminen. Vastuullisuus, tehokkuus ja taloudellisuus ovat korostuneet liiton toiminnassa viime vuosina.

– Markkinoinnin rooli ja merkitys ovat jälleen vahvassa kasvussa, kun talouden suhdanteet ovat vihdoin kääntymässä kasvu-uralle. Suomalaisen maailmanluokan insinööri- ja kehitystyön rinnalle kaivataan samalla nopeasti lisää kansainvälisen kilpailun kestävää markkinointi- ja liiketoimintaosaamista. Näin varmistamme, että huippuosaamisemme tulokset sekä tuotteissa että palveluissa voidaan kaupallistaa menestyksekkäästi, sanoo puheenjohtaja Tapio Pajuharju

– Yhä useammassa menestyvässä yrityksessä on oivallettu markkinoinnin ja kaupallistamisen strateginen merkitys. Samalla näitä koskeva päätöksenteko jatkaa nousuaan johtoryhmien ja hallitustyöskentelyn agendalle, arvioi Pajuharju. 

MAINOSTAJIEN LIITON HALLITUS 2011

Toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, Lumene Oy, puheenjohtaja
SVP Strategic Marketing, Brands and R&D Teija Andersen, Fazer Group, varapuheenjohtaja 
Varatoimitusjohtaja Jukka Perttula, Nordea Pankki Suomi Oyj, varapuheenjohtaja
International Business Development Director Hele-Hannele Aminoff, Specsavers
Toimitusjohtaja Jussi Armanto, Unilever Finland Oy
Johtaja Annikka Hurme, Valio Oy
Toimitusjohtaja Erkki Järvinen, Tikkurila Oy 
Toimitusjohtaja Terho Kalliokoski, Ruokakesko Oy
Johtaja Vesa Kyllönen, SOK 
Toimitusjohtaja Ari Rahkonen, Microsoft Oy
Toimitusjohtaja Esa Rautalinko, Honkarakenne Oyj
Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen, Kiinteistömaailma Oy
Toimitusjohtaja Ulla Savén, Cederroth Oy
Kalle Tanhuanpää
Toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi, Blue1 Oy

Liiton toimitusjohtaja on oik.kand., ekonomi Ritva Hanski-Pitkäkoski.

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja Tapio Pajuharju, p. 020 487 7270, 050 5774200
Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski p. (09) 6860 8417, 040 5080607

Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisinvestoinneista Suomessa. Mainostajien Liiton tehtävä on vahvistaa markkinointiviestinnän toimintaedellytyksiä ja edistää taloudellista, tehokasta ja hyvän tavan mukaista markkinointiviestintää.