 |
24.1.2011
Mainostajien Liitto: Alkoholimainonnan lisärajoitukset eivät ole tarpeen
Mainostajien Liitto pahoittelee peruspalveluministeri Paula Risikon aikeita rajoittaa
alkoholimainontaa ja laajentaa mainontakieltoa televisiossa ja radiossa. Liitto pitää kuitenkin hyvänä, ettei ministeri esitä teholtaan kyseenalaista mielikuvamainonnan kieltoa.
Mainostajien Liitto uskoo periaatteeseen, jonka mukaan laillisesti myytäviä tuotteita ja palveluita on voitava myös vastuullisesti markkinoida. Maailman terveysjärjestö WHO ei myöskään maailmanlaajuisessa strategiassaan kannata alkoholimainonnan täyskieltoa. Ranskassa, Kanadassa, ja Norjassa alkoholin mainontakielto ei ole vaikuttanut alkoholin kulutukseen. Esimerkiksi Ranskassa hallituksen virallinen arviointiraportti toteaa kiellon olevan tehoton väärinkäytön vähentämisessä.
Mainostajien Liitto pitää tärkeänä, että lapsia suojataan sopimattomalta mainonnalta. Alkoholilainsäädännön nykyiset rajoitukset Suomessa ovat kuitenkin riittäviä ja erittäin kattavia. Lapsiin ja nuoriin suuntautuva vahingollinen ja hyvä tavan vastainen markkinointi on kielletty.
Mielikuvamainonnalla pyritään erottamaan brändejä toisistaan ja kasvattamaan markkinaosuutta, ei kokonaiskulutusta. Hyvän tavan vastainen mielikuvamainonta on jo kielletty laissa, ja ministeri Risikon ehdotuksessa se kielletään vielä yksityiskohtaisemmin. Onnistuessaan hyvä alkoholin mielikuvamainonta voi auttaa valistamaan alkoholin käytössä. Tätä keinoa käytetään jo elintarvikemainonnassa..
Alkoholipolitiikan käytössä on monia keinoja kulutuksen rajoittamiseen. Lainsäädännöllinen tie rajoittaa alkoholimainontaa on ainoastaan yksi niistä. Tätä keinoa on kuitenkin käytetty usein, mm. kolmena viime vuonna. Suomessa viimeisempienkään lainsäädäntömuutosten vaikutuksia alkoholin kulutukseen ei ole ehditty vielä arvioida perusteellisesti.
– Alkoholimainonnan rajoittaminen tuntuu olevan poliittisesti näyttävä keino pyrkiä vaikuttamaan lasten ja nuorten alkoholin kulutukseen. Lasten suojelemisen tärkeys on estänyt kuitenkin syvällisen arvioinnin markkinointilainsäädännön muutosten tarpeesta ja niiden vaikutuksista. Tavoitteen toteuttamiseksi tulisi ottaa käyttöön muita keinoja. Näitä voisivat esimerkiksi olla tapakasvatuksen, valistuksen ja mainonnan lukutaidon tehostaminen, toteaa Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva
Hanski-Pitkäkoski.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto, puh. (09) 6860 8417, 040 508 0607,
ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi
Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisinvestoinneista Suomessa. Mainostajien Liiton tehtävä on vahvistaa mainostajien toimintaedellytyksiä ja edistää taloudellista, tehokasta ja hyvän tavan mukaista
markkinointia.
|