6.10.2009 

Mainostajien Liitto ja MTL julkaisivat ohjeet mainostoimistojen kilpailuttamiseen

Mainostajien Liitto ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ovat julkaisseet yhteiset ohjeet mainostoimistokilpailutuksen järjestämiseen. Ne pohjautuvat liittojen kattojärjestöjen vastaavaan kansainväliseen ohjeistukseen, joka on sovellettu Suomen oloihin. 

Ohjeilla pyritään edistämään parasta käytäntöä mainostoimistokilpailuissa: auttamaan toimistoa menestymään kilpailuissa ja mainostajaa löytämään kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopiva toimisto. Toimintaohjeissa käsitellään mainostaja–toimistosuhdetta laajemmaltikin. Liitot korostavat, että mainostajan ja toimiston kannattaa pyrkiä säilyttämään hyvät keskinäiset suhteet ja puuttumaan ongelmiin ennen kuin kilpailutukseen turvaudutaan. 

Ohjeissa käsitellään keskeiset asiat mm. kilpailutuksen tavoitteiden asetannasta, toimistojen valintakriteereiden määrittelystä ja kilpailutuslistan muodostamisesta. Huomiota kiinnitetään myös aikataulutukseen, toimistojen tapaamisiin ja briefaukseen. 

Keskustelua herättänyt kilpailutettavien toimistojen määrä kehotetaan ohjeissa rajaamaan kolmesta viiteen osallistujaan. Korvauksista todetaan, että mainostaja voi valita, maksaako toimistoille palkkion tehdyistä ehdotuksista. Koko kilpailutusprosessiin tulisi varata 2–6 kuukautta aikaa.

– Kilpailutusprosessi on mainostajille paljon aikaa ja resursseja vievä prosessi. Ohjeiden tarkoituksena on helpottaa mainostajien työtä ja varmistaa, että kilpailutus tapahtuu reilujen ja hyväksi havaittujen periaatteiden mukaisesti, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski

– Mainostoimistojen liiketoiminnalle on tärkeää että kilpailutusperiaatteet Mainostajien Liiton kanssa saadaan käyttöön. Tällä erittäin kilpaillulla alalla yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan, jotta suomalainen markkinointi- ja liiketoimintaosaaminen kehittyy. Arvostamme kovasti, että olemme voineet tehdä ohjeet hyvässä yhteistyössä Mainostajien liiton kanssa, sanoo MTL Mainostoimistojen puheenjohtaja Jussi Liimatainen

Asiakas - toimistosuhteet kilpailutuksessa -ohjeet voi lukea www.mainostajat.fi/mliitto/sivut/Kilpailutusohjeet09.pdf tai www.mtl.fi/kilpailutus

Lisätiedot:

Mainostajien Liitto, toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, 
p. (09) 6860 8417, 040 508 0607,ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi

MTL Mainostoimistot, puheenjohtaja Jussi Liimatainen, p. 050 567 7548 

Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisinvestoinneista Suomessa. Mainostajien Liiton tehtävä on vahvistaa mainostajien toimintaedellytyksiä ja edistää taloudellista, tehokasta ja hyvän tavan mukaista markkinointia.

MTL on markkinointiviestinnän asiantuntijapalveluyritysten keskusjärjestö. Sen 120 jäsenyritystä koostuu mainos-, media-, viestintä- ja digitoimistoista, joiden yhteenlaskettu myyntikate oli vuonna 2008 noin 190 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2000 henkeä. Lisätietoja www.mtl.fi