 |
3.9.2009
Ulkoministeri
Alexander Stubb pesee kätensä Suomen maabrändiä pohtivan työryhmän työstä.
Kyseessä ei ole poliitikkojen vetämä komiteahanke, hän sanoi torstaina
Mainontapäivässä.
– Suomen kuva maailmalla on kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut takapajulasta yhdeksi maailman makeimmista maista. Olemme moderni, osaava ja trendikäs maa. Näin arvioi ulkoministeri Alexander Stubb Suomen brändiä yritysten markkinointiväestä koostuvalle yleisölleen torstaina Mainostajien Liiton järjestämässä Mainontapäivässä Helsingissä.
Hyvästä noususta huolimatta Suomella on Stubbin mukaan mainevaje, sillä hänen mielestään olemme parempia kuin maineemme, joka on laimea ja perustuu vanhoihin mielikuviin. Viidenkymmenen teollistuneen maan joukossa Suomi sijoittuu brändillään 18. sijalle.
– Karmeinta tietysti oli, että kaikki Pohjoismaat olivat meitä edellä. Huomasimme, että jotain tarttis tehdä, Stubb sanoi. Syntyi Jorma Ollilan vetämä työryhmä, joka pohtii Suomen maabrändin kirkastamista. Ulkoministeri korosti, että työryhmän asettamisen jälkeen hänellä tai muilla poliitikoilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
Stubb myöntää, että poliitikoilla voi olla merkittävä rooli maabrändin syntymiseen, mutta se ei välttämättä vie mainetta haluttuun suuntaan. Esimerkkeinä hän mainitsi Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin ja Italian pääministeri Silvio Berlusconin.
– Me emme ole harkitsemassa tällaista pikatietä Suomi-brändin luomiseen, Stubb huvitti yleisöään.
Alexander Stubb korosti, että maabrändin vahvistamisessa ei ole kyse kiiltokuvan luomisesta, vaan tärkeä osa prosessia on peiliin katsominen ja itsetunnon rakentaminen.
Suomalaisissa ei Stubbin mukaan ole ”geneettistä koostumusta”, joka tekee meistä muita parempia, mutta maaperä, historia ja sijainti ovat tehneet meistä ainakin erilaisia kuin muut. Kun siihen yhdistetään kansainvälisyys, vahva itsetunto ja liberaali asenne, maabrändi on valmis.
Vahva brändi voi tuoda myös taloudellista hyötyä: Suomeen kohdistuvia investointeja, tänne suuntautuvaa matkailua, parempaa asemaa osaavan työvoiman houkuttelussa ja vauhtia kulttuurivientiin.
Alustuksensa lopussa Stubb testasi yli 500-päisellä yleisöllään ”parin viinilasillisen” ääressä syntynyttä ehdotustaan Suomen iskulauseeksi eli sloganiksi: ”Finland – even cooler than you think!”
Lisätiedot:
Mainostajien Liitto, toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, puh. (09) 6860 8417, 040 508 0607
ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi
www.mainostajat.fi
Mainontapäivä on vuosittainen markkinoinnin tapahtuma Suomessa, jonka tarkoituksena on virittää keskusteluja ja antaa uusia näkökulmia markkinoinnin johtamiseen. Se tarjoaa relevanttia tietoa markkinoinnin viimeisimmästä kehityksestä sekä antaa mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia markkinoinnin parissa työskentelevien sidosryhmien kesken. Mainontapäivä on ollut markkinointijohdon kohtaamispaikkana vuodesta 1972 lähtien.
Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisinvestoinneista Suomessa. Mainostajien Liiton tehtävä on vahvistaa mainostajien toimintaedellytyksiä ja edistää taloudellista, tehokasta ja hyvän tavan mukaista markkinointia.
|