|
17.1.2006 Mainosbarometri® 2006: Luvassa varovaista kasvuaMainostajien Liiton Mainosbarometri 2006 -tutkimus selvitti,
aikovatko yritykset lisätä vai vähentää markkinointiviestinnän
panostuksiaan edellisestä vuodesta. Suhtautuminen on aavistuksen verran
varovaisempaa kuin elokuun vastaavassa tutkimuksessa. Mainoseuroja
kaavaillaan lisää televisioon, verkkoon ja osoitteelliseen
suoramainontaan. Myös tapahtumamarkkinointi ja myymälämainonta
kiinnostavat. Oman yrityksen kysynnän kehittyminen nähdään erittäin
positiivisena. Mainosbarometri 2006:n mukaan suurimpana
markkinointiviestinnän haasteena koetaan erottuminen ja kohderyhmien
tavoittaminen pirstaloituvassa mediakentässä. Mainontaansa lisääviä 36 prosenttiaMainostajien Liitto kysyi joulukuussa 2005 jäsenyritystensä markkinointiviestinnän näkymiä vuodelle 2006. Vastaava Mainosbarometri-tutkimus tehtiin edellisen kerran viime elokuussa. Mainostajien varovaisuus on hieman lisääntynyt syksystä. Kuitenkin markkinointiviestinnän panostuksiaan lisääviä yrityksiä on jopa hieman enemmän kuin elokuussa, 36 prosenttia. Panostuksiaan vähentäviä on 30 prosenttia ja saman tason säilyttäviä 33 prosenttia. Lisääjien ja vähentäjien erotuksena muodostunut saldoluku on nyt 6, kun se elokuussa oli 9. Toimialoista palvelujen saldoluku jää negatiiviseksi (-14). Moniala (saldo 20), teollisuus (16) ja kauppa (14) saavat positiiviset saldoluvut.
Televisiomainonta kiinnostaa, sanomalehdille synkemmät näkymätMainosbarometri 2006 selvitti mainostajien näkemyksiä tämän vuoden
markkinointiviestinnän kehityksestä mediaryhmittäin ja
menekinedistämistoimenpiteittäin. Mainostajat näyttäisivät karsivat
panostuksiaan medioista enemmän kuin vielä edellisessä tutkimuksessa
uskoivat. Erityisesti sanomalehtien saldoluku (-40) painuu reilusti
aiempaa arviota alemmas. Myös aikakauslehtien saldo kääntyy
negatiiviseksi (-9). Televisio (saldo 21), verkkomedia (45) ja
ulkomainonta (15) saavat suunnitelmissa suuremman roolin, kun taas radio
(-11) ja elokuvat (-22) näyttäisivät jäävän edellisvuotta
alhaisemmalle tasolle. Mediaryhmien ja menekinedistämisen muutokset (saldoluvut)
Panostusaikeet uudempiin medioihin elokuun tasollaAjatukset uudempien medioiden käytöstä eivät juuri ole muuttuneet elokuun tutkimuksesta. Interaktiivinen televisiomainonta (saldo 16), sähköpostimainonta (saldo 29) ja mobiilimainonta (22) nähdään yhtä kiinnostavina kuin aiemmin. Mediaryhmien muutokset (saldoluvut)
Yrityksillä vakaa usko yhä piristyvään kysyntäänMainostajien Liiton jäsenyritykset suhtautuvat erittäin luottavaisesti oman yrityksensä kysyntänäkymiin kuluvana vuonna. Kaikkien yritysten saldoluku on 70. Odotukset olivat vielä valoisampia kuin elokuun Mainosbarometrissa. Optimistisin toimiala oli kauppa, jossa saldoluvuksi tuli 81.
-------------------------------
Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja
yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa,
teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset
ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisrahamäärästä
Suomessa. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||