|
31.10.2006
Peruskouluille mainonnan lukutaitoa kehittävä oppimateriaalipakettiMedia
Smart -mainonnan lukutaito-ohjelma on kehitetty Britanniassa, ja se on käytössä
useissa Euroopan maissa. Toimeksiannon ohjelman soveltamisesta Suomeen antoi
Mainonnan neuvottelukunta, joka koostuu kaikista mainonnan arvoketjun järjestöistä.
Mainostajien Liitto muokkasi aineiston
suomalaiseen opetuskäyttöön sopivaksi kuullen asiantuntijoina mm.
Opetushallitusta ja Kuluttajavirastoa. Media
Smart on ei-kaupallinen mainonnan lukutaito-ohjelma perusopetuksen
1–6-vuosiluokille. Sen aineisto lähetetään syyslukukaudella kaikkiin
perusopetuksen alakouluihin. Mainosala
harjoittaa itsesääntelyä ja haluaa kantaa vastuunsa opettamalla lapsille
mainonnan lukutaitoa. Media Smart opettaa arvioivaa suhtautumista median välittämiin
sisältöihin. Mediat vievät Suomessa jo merkittävän osan pienen
peruskoululaisen päivästä. Niistä on tullut paitsi oppimisen lähde myös
mielikuvien muodostaja. Siksi on hyvä tunnistaa, mikä ero on tiedolla,
mainoksella ja viihteellä. Viestimäärien kasvaessa on hyvä pysähtyä
pohtimaan myös viestinnän eettisiä ja esteettisiä arvoja. Media
Smart -aineisto lähetetään syyslukukaudella kaikkiin perusopetuksen
1–6-vuosiluokkien kouluihin. Sen saa myös verkkosivuilta www.mediasmart.fi.
Pakettiin kuuluu mm. opettajan opas, 18 harjoituksen monistepohjat ja
opetusfilmi. Oppimateriaali soveltuu perusopetukseen opetussuunnitelman
mukaisesti. Sillä on luontaiset paikat mm. viestintä- ja mediataidon
aihekokonaisuuden sekä äidinkielen, kuvataiteen ja matematiikan
opetuksessa. Keskeistä materiaalissa on kriittinen ajattelu sekä nähdyn
ja kuullun arvioiminen. Suurin
vaikutus lasten kehittymiseen ja käytökseen on vanhemmilla, ja he ovat
avainasemassa myös mainonnan lukutaitoa opiskeltaessa. Harjoituksia voidaan
käyttää kotitehtävinä, jolloin aineiston toivotaan saavuttavan myös
vanhemmat. Lapsen on pienestä pitäen hyvä oppia arvioimaan valintojaan
kriittisesti sekä tunnistamaan seikat, jotka valintoihin vaikuttavat. Liikesivistysrahasto
ja Viestintäalan taloudellinen tutkimussäätiö ovat osallistuneet Media
Smart -ohjelman rahoitukseen Mainonnan neuvottelukunnan lisäksi. Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto, puh. (09) 6860 8417, 040 5080607, ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi Mainonnan neuvottelukunnan jäsenet: Aikakauslehtien Liitto,
Mainostajien Liitto, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL, Outdoor
Finland - Suomen Ulkomainosliitto, Sanomalehtien Liitto, Suomen Radioiden
Liitto, Suomen Suoramarkkinointiliitto ja Suomen Televisioiden Liitto STL. |