16.11.2011Sosiaalinen media on mainostajille ensisijaisesti vuoropuhelua asiakkaiden kanssaMainostajien Liitto selvitti jälleen sosiaalisen median käyttöä jäsenyritystensä markkinoinnissa ja viestinnässä. Edelliseen, puolitoista vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen verrattuna sosiaalinen media on arkipäiväistynyt ja vakiinnuttanut asemansa. Sen aiheuttama peruuttamaton muutos yritysten viestinnässä sekä merkitys ja mahdollisuudet liiketoiminnassa tunnustetaan. Kuitenkin mm. vaikutusten mittaaminen koetaan haasteeksi. Yli puolet ei osaa vastata, onko sosiaaliseen mediaan panostaminen auttanut kehittämään omaa liiketoimintaa. Kuitenkin 85 prosenttia vastaajista uskoo sosiaalisen median merkityksen omassa yrityksessään kasvavan edelleen. ”Hyödyllisiä uusia palveluja, mutta ei kaikille”
Lähes kaikki vastaajat ovat sitä mieltä, että sosiaalinen media osana yritysten viestintää on tullut jäädäkseen ja 85 prosenttia vastaajista uskoo sen merkityksen omassa yrityksessään kasvavan edelleen. Mainostajat uskovat sosiaalisen median tuovan uusia palveluja, joista on hyötyä myös liiketoiminnassa. Kaksi kolmesta sanoo, että sosiaalinen media vaikuttaa aidosti kiinnostavalta, mutta sen merkitys liiketoiminnalle on vielä epäselvä. Kolme neljästä näkee mahdollisuuden saada merkittävää kilpailuetua. Yhtä suuri osa kokee kuitenkin, että sosiaalinen media ei sovi kaikille yrityksille. Lähes kaikki vastaajayritykset mukana sosiaalisessa mediassa – Facebook jyrää yhä suosiossaMerkittävin muutos käytetyissä sosiaalisen median palveluissa edelliseen tutkimukseen verrattuna on se, että kokonaan ulkopuolella olevien osuus selkeästi vähentynyt. Selvitykseen vastanneista Mainostajien Liiton jäsenyrityksistä enää vain kolme prosenttia sanoo, ettei hyödynnä lainkaan sosiaalista mediaa markkinoinnissa tai viestinnässä. Edellisessä tutkimuksessa loppukeväällä 2010 heitä oli vielä joka neljäs. Facebookin suosio on yhä ylivoimainen: sivuja tai ryhmiä on edelleen noin 60 prosentilla, mutta Facebook-mainontaa tekevien osuus on nyt noin 45 % (aiemmin 36 %). YouTubessa olevien määrä on kasvanut: nyt sitä hyödyntää noin joka toinen vastaaja, kun vuonna 2010 heitä oli noin joka kolmas. Myös Twitter on löydetty lähes joka kolmannessa yrityksessä (aiemmin 17 %). Bloggaajille markkinointi on pysynyt suunnilleen samalla tasolla (23%). Uudenlainen keskustelu asiakkaiden kanssa keskeisin tavoite
Tärkeimmät tavoitteet toimenpiteille sosiaalisessa mediassa Mainostajien Liiton jäsenyrityksissä ovat vuoropuhelu asiakkaiden kanssa (75 %) ja brändinrakennus (67%). Ulkoisen viestinnän mainitsee 45 prosenttia, kun taas esimerkiksi kuluttajien osallistaminen tuotekehitykseen tai innovointiin jää vajaaseen 30 prosenttiin. Edellisessä tutkimuksessa näkyi ehkä vielä uudehkon median kokeilu monina eri toimenpiteinä, kun taas nyt tavoitteet ovat jäsentyneet ja keskittyneet. Sosiaaliseen mediaan panostaminen ei silti välttämättä näy liiketoiminnassa: yli puolet ei osaa vastata, onko sosiaaliseen mediaan panostaminen auttanut kehittämään omaa liiketoimintaa. Toimenpiteitä mitataan web-analytiikallaMainostajat mittaavat sosiaalisen median toimenpiteitään eniten web-analytiikalla (68 %) Ulkopuolisen palveluntarjoajan yhdistelmää eri menetelmistä käyttää noin joka neljäs. Brändin tracking-tutkimuksia (18 %) hyödynnetään myös. Hieman alle 20 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei mittaa lainkaan toimiaan sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median seurannasta saatujen tietojen hyödyntäminen liiketoiminnassa odottaa vielä systematisointia. Suosituimmat yhteistyökumppanit mainos- ja mediatoimistot
Noin joka neljäs vastaaja kertoo, ettei käytä yhteistyökumppaneita markkinointiin tai viestintään sosiaalisessa mediassa, mikä on samaa tasoa kuin vuoden 2010 tutkimuksessa. Eniten ostetaan asiantuntemusta mainos- ja mediatoimistoilta, joita käyttää yli 40 prosenttia. Viestintätoimistojen käyttö on laskenut 28 prosentista 14:ään. Sosiaaliseen mediaan erikoistuneet toimistot ja konsultit jäävät edelleen alle 20 prosenttiin. |
||