6.4.2010

Tutkimusbarometri 2010:

Markkinatutkimuksen näkymät viime vuotta valoisammat

Kiinnostus markkinatutkimusten tekemiseen on hiljalleen elpymässä, ilmenee Mainostajien Liiton ja Suomen Markkinatutkimusliiton yhteistyössä tekemästä Tutkimusbarometri 2010 -selvityksestä. Saldoluvuksi muodostuu nyt -2, kun viime vuonna vastaava luku oli -27. Markkinatutkimuspäättäjien mielenkiinto kohdistuu erityisesti kvalitatiivisiin tutkimuksiin sekä perinteisessä muodossa että verkossa. Noin puolet vastaajista seuraa sosiaalista mediaa systemaattisesti toimintansa suunnittelun ja kehittämisen apuna. Joka kolmas on kuullut Markkinatutkimusliiton laatustandardi-hankkeesta. Verkkopohjaisten sovellusten käyttö yrityksissä kasvaa edelleen.

Tutkimusbarometrissa selvitettiin markkinatutkimusaikeita mainostajilta, medioilta sekä mainos- ja mediatoimistoilta. Kaikkien vastaajien saldoluvuksi muodostuu -2, kun 29 prosenttia vastaajista aikoo kasvattaa panostuksiaan markkinatutkimuksiin ja 31 prosenttia vähentää niitä. Edellisenä vuonna vastaava luku oli vielä -27. Pienempien budjettien haltijoilla saldo on nyt + 10. Saldoluku lasketaan vähentämällä panostuksiaan kasvattavien osuudesta panostuksiaan vähentävien osuus. Luku ei kerro euromääräisestä muutoksesta.

– Mainostajat pitävät tulevaa laatustandardihanketta erittäin tervetulleena, koska toimintatapojen parantamisen uskotaan nostavan laatua. Tutkimustulosten perusteella tehdään tärkeitä liiketoimintapäätöksiä, joten tutkimusten laatu on keskeistä, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.

– Hienoa, että valistuneet asiakkaat haluavat panostaa tutkimuksen laatuun. Olen ilahtunut myös siitä, että yritysten luottamus tulevaisuuteen alkaa palata ja kohderyhmä- sekä asiakasymmärrykseen satsataan, sanoo Jukka Tolvanen, Markkinatutkimusliiton puheenjohtaja. 

Kvalitatiivisia tutkimuksia aiotaan lisätä

Tutkimusbarometrissa selvitettiin eri tutkimustyyppien oston arvioitua kehitystä kuluvana vuonna. Kvalitatiiviset tutkimukset ylipäänsä (saldoluku 38) sekä kvalitatiiviset online-tutkimukset (54) saavat suurimmat positiiviset saldoluvut. Myös markkina- ja potentiaalikartoituksia (44) suunnitellaan tehtäväksi edellisvuotta enemmän. Negatiivisia saldolukuja keräävät mediamainonnan määrän seuranta (-9) ja asenneilmastotutkimukset (-8).

Tällä hetkellä käytössä olevista tutkimustyypeistä yleisimpiä ovat mediamainonnan määrän seuranta, jota käyttää 59 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä yleisiä ovat asiakastyytyväisyystutkimukset (57 %) sekä mainonnan tai brändin seuraaminen tracking-tutkimuksella (55 %). Lähituntumassa ovat myös kuluttajapaneelit, kvalitatiiviset tutkimukset ja mainonnan jälkimittaukset.

Joka toinen seuraa systemaattisesti sosiaalista mediaa, omien vastaajapaneelien suosio kasvaa

Noin puolet vastaajista seuraa sosiaalista mediaa systemaattisesti toimintansa suunnittelun ja kehittämisen apuna.

Yritykset hyödyntävät entistä enemmän verkkopohjaisia kyselysovelluksia tutkimusten tekemisessä. Tänä vuonna 79 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä tällaista sovellusta, kun vuosi sitten vastaava luku oli 71 prosenttia. Keskimäärin ohjelmaa käytetään noin 22 tutkimuksen tekemiseen vuodessa. Oma vastaajapaneeli on joka kolmannella yrityksellä, ja lisäksi 22 prosenttia aikoo perustaa sellaisen vuoden kuluessa. 

Joka kolmas on kuullut Markkinatutkimusliiton laatustandardi-hankkeesta

Suomen Markkinatutkimusliiton jäsenyritykset ovat sitoutuneet laatustandardi-hankkeeseen. Tavoitteena on se, että tutkimuksen käytännöt ovat liiton jäsenyrityksissä samanlaiset ja että tutkimuksen luotettavuus sekä vastaajien tietosuoja on aina taattu.

Barometrin vastaajista noin joka kolmas oli kuullut tästä hankkeesta. Lähes kolme neljästä vastaajasta koki tämän hankkeen erittäin tai melko tärkeäksi. 

Tutkimuksen graafeja tästä (pdf)

Mainostajien Liiton ja Suomen Markkinatutkimusliiton toimeksiannosta Tietoykkönen Oy teki helmi-maaliskuussa 2010 Tutkimusbarometri-tutkimuksen. Sen tiedot kerättiin puhelininformoituna nettikyselynä. Vastauksia saatiin 125 kappaletta. Vastaajista teollisuutta edusti 26 %, mediaa 22 % tukku- ja vähittäiskauppaa 13 %, ja muita toimialoja 39 %. Tulokset on painotettu tutkimusbudjeteilla. Vastanneiden yhteenlasketut tutkimusbudjetit olivat noin 22 miljoonaa euroa.

Lisätiedot: 
Mainostajien Liitto, toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, 
p.(09) 6860 8417, 040 508 0607,
ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi

Suomen Markkinatutkimusliitto, puheenjohtaja Jukka Tolvanen p. 040 7340073

Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisrahamäärästä Suomessa. Mainostajien Liiton tehtävä on vahvistaa mainostajien toimintaedellytyksiä ja edistää taloudellista, tehokasta ja hyvän tavan mukaista markkinointia. 

Suomen Markkinatutkimusliitto ry

Suomen Markkinatutkimusliito on markkinatutkimusalan edunvalvoja, jonka jäseninä ovat Suomen johtavat alan yritykset. Suomen Markkinatutkimusliitto ry:n jäsenyritykset noudattavat kaikessa toiminnassaan ICC:n (Kansainvälisen Kauppakamarin) ja Esomarin (The World Association of Research Professionals) laatimia tiukkoja eettisiä toimintasääntöjä, jotka määrittelevät tutkimustoimintaan liittyvät velvollisuudet ja asiakkaan oikeudet. Vuonna 2010 liittoon kuuluu 12 jäsenyritystä.