|
Tuloksellista mainontaa palkitsevan AdProfit 2005 -kilpailun palkinnot jaettiin Helsingissä 12. tammikuuta 2006. Kilpailuun osallistui yhteensä 51 työtä, joista 14 A-sarjaan ja 37 B-sarjaan. A-sarjassa (uutuustuotteet, palvelut, merkit ja yritykset) selviytyi voittajaksi Iittala Oy
Ab Arabian KoKo – kokoa vapaasti -kampanja ja B-sarjassa (markkinoilla jo olevat tuotteet, palvelut, merkit ja yritykset) Saarioinen Oy:n ”Äitien tekemää ruokaa” –kampanja. voittajiksi. Molemmat voittajat saivat 16 820 euron suuruiset palkinnot jaettavaksi tiimin kesken.
Kunniamaininnan sai Alma Media Interactive Oy:n ”autotalli.com – sinne ne vaihtoautot menneet on”
Tasaväkinen kilpailu
Ylituomaristo piti kaikkia AdProfit-kilpailussa vuonna 2005 shortlistalle valittuja kampanjoita tasokkaina ja tuloksellisina. Merkittäviä tuloksia saatiin aikaan sekä vakiintuneille brändeille että uusissa lanseerauksissa.
Voittajien valitseminen oli haasteellista, sillä monet mukana olleet työt täyttivät voittajalle asetetut vaatimukset tavoitteisiin pääsyn puolesta. Kakkosetkin olisivat käyneet voittajiksi kilpailun kriteerien puolesta. Työt olivat idealtaan hyviä ja teknisesti onnistuneita.
A-SARJAN VOITTAJA
Iittala Oy Ab Arabia
KoKo – kokoa vapaasti
KoKo-lanseeraus edustaa perinteisen talon design-astioiden uutta ostamiskonseptia. Kampanja puhutteli tavoiteltavaa kohderyhmää, nuoria tyylisensitiivisiä kaupunkilaisia ja hyödynsi heidän shoppailukiinnostustaan. Kampanjassa saavutettiin pienellä suunnittelubudjetilla merkittäviä tuloksia. ”KoKoismin” ansiot Arabian mielikuvan kehittämisessä modernina astianvalmistajana ja uuden tyyppisenä kuluttajakonseptina ovat ylituomariston mielestä huomattavat. KoKo-ajattelu pippuroi Arabian brändiä tuoreella tavalla nuorekkaaseen suuntaan..
Arabian kampanjan suunnitteli Kirnauskis 2.0 Oy. Työryhmän kokoonpano:
Katarina Pettersson, Arabia Brand Manager; Susanna Grönblom, Arabia markkinointipäällikkö ja
Ursula Blässar, markkinointijohtaja sekä Suunnittelutoimisto Kirnauskis Oy;
Jaana Puhakka, AD, Merja Tynkkynen, copywriter, Tuula
Aula, projektipäällikkö, Isa Lindeblad, tuotanto-AD ja Sirkka
Knuutila, toimitusjohtaja.
Kampanjaseloste
KoKo
B-SARJAN VOITTAJA:
Saarioinen Oy – äitien tekemää ruokaa
Saarioinen on saavuttanut kampanjallaan kaiken kaikkiaan loistavat tulokset. Niiden ohella ylituomaristo piti merkittävänä eines-käsitteen korvaamista myönteisemmällä kotiruuan konseptilla. ”Äitien tekemää ruokaa” katsottiin poikkeuksellisen onnistuneeksi brändipositioinniksi. Sen avulla on saavutettu mahtavat huomioarvoluvut ja onnistuttu jäämään myönteisesti kuluttajien mieleen. Yritys on selvästi ylpeä omista työntekijöistään ja tuo heitä esiin, mikä on samalla sekä hienoa sisäistä markkinointia että parantaa kampanjan uskottavuutta kuluttajille. Toteutus on kaikilta osiltaan tasokas.
Saarioinen Oy:n kampanjan oli suunnitellut Bob Helsinki Oy. Työryhmän kokoonpano: Saarioinen Oy; markkinointipäällikkö
Ritva Mäenpää, markkinointijohtaja Jouni Mattila, tuotepäällikkö
Riitta Jaakkola, tuotepäällikkö Päivi Pitkämäki ja tuotepäällikkö
Sanna Teinilä sekä Bob Helsinki Oy; projektijohtaja Jukka
Kurttila, projektipäällikkö Minna Läntinen, AD Jon
Granström, AD Samuli Harjunpää, copywriter Pertti Pällijeff, copywriter
Kari Eilola ja copywriter Iina Merikallio.
Kampanjaseloste
Saarioinen
YLITUOMARISTON KUNNIAMAININTA:
Alma Media Interactive Oy:
autotalli.com – sinne ne vaihtoautot menneet on
Voittajien lisäksi ylituomariston puheenjohtaja päätyi palkitsemaan Alma Media Interactive Oy:n kampanjan kunniamaininnalla. Kampanjan kunnianhimoisena tavoitteena oli muuttaa kuluttajakäyttäytymistä ja tehdä autotalli.comista johtava vaihtoautojen internet-kauppapaikka. Ylituomaristo arvioi, että lopputulos eli autotalli.comin kävijämärän 74 prosentin kasvu oli huikea muutos kuluttajakäyttäytymisessä. Kampanja reagoi oikeaan aikaan markkinoilla tapahtuviin muutoksiin ja oli innovatiivinen. Television ja radion massamediaominaisuuksien käytöllä ja yksinkertaisen luovalla ratkaisulla viesti iskostettiin nopeasti koko kansan tietoisuuteen.
Alma Media Interactiven kampanjan suunnitteli SEK & GREY Oy. Työryhmän kokoonpano: Alma Media Interactive Oy;
Heikki Huttunen sekä SEK & GREY Oy; projektijohtaja Tuomas
Kinnunen, projektisuunnittelija Seija Matikainen, projektijohtaja
Simo Perälä, AD Risto Sihvo, projektisuunnittelija Reija Sojakka ja copywriter
Juha Viljanen.
Moniportainen arviointiprosessi
Kilpailutöiden esikarsinnasta ja shortlistan valinnasta vastasi kolme esituomaristoa, jotka koostuivat markkinoijista, mainonnan suunnittelijoista sekä mediasuunnittelun, tutkimuksen, opetuksen ja medioiden edustajista. Esituomarit arvioivat kilpailutyöt ottaen huomioon niiden strategian, toimenpiteet, budjetin ja tulokset suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tämän jälkeen TNS Gallup Oy tutki shortlistakampanjat kohderyhmää mahdollisimman hyvin vastaavalla otoksella.
Kilpailun lopullisen ratkaisun teki ylituomaristo, jonka jäsenet olivat KTM
Ulla Hakala/Turun Kauppakorkeakoulu, brändijohtaja Siru
Heino, Oy Gustav Paulig Ab, kehitysjohtaja Topi Jurvanen/Consumer Compass - Kuluttajatieto Oy, toimitusjohtaja
Heikki Kauppila/BBDO Helsinki Oy, toimitusjohtaja Annukka
Kivikari/Pool Media International Oy ja toimitusjohtaja Juha-Pekka
Louhelainen, Oy Ruutunelonen Ab.
Ylituomariston puheenjohtajana toimi Suomen Suoramarkkinointiliiton puheenjohtaja, markkinointi- ja brändijohtaja
Kaisu Holopainen, Tapiola-ryhmä.
Puheenjohtajina AdProfit -kilpailussa toimivat vuorovuosina kilpailun järjestävien tahojen edustajat.
AdProfit-kirja ilmestyy keväällä
AdProfit-kilpailuissa menestyneimmät kampanja-caset julkaistaan noin kahden vuoden välein ilmestyvässä
case-kirjassa. Tuorein, vuosina 2004-2005 shortlistalle valitut ja palkitut kampanjat esittelevä AdProfit-kirja ilmestyy jo maaliskuussa 2006.
AdProfit 2006
Seuraavaan AdProfit 2006 -kilpailuun voivat osallistua 15.7.2005 – 15.7.2006 välisenä aikana toteutetut työt.
AdProfit – toimivampaa mainontaa -kilpailun järjestäjät:
Aikakauslehtien Liitto, Mainostajien Liitto, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL, Outdoor Finland -Suomen Ulkomainosliitto, Sanomalehtien Liitto, Suomen Televisioiden Liitto, Suomen Radioiden Liitto ja
Suomen Suoramarkkinointiliitto
LISÄTIETOJA:
Ylituomariston puheenjohtaja, markkinointi- ja brändijohtaja Kaisu Holopainen, Tapiola-ryhmä, p. (09)
453 2818, 0400 443846
Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto (kilpailutoimisto) p. (09) 6860 8417 tai 040 508 0607
KUVIA VOITTAJAKAMPANJOISTA:
Arabia/KoKo:
http://materialbank.iittala.com
username: press5
password: KoKo
Kuvatiedusteluihin vastaa Arabian tiedottaja Elise Kovanen, puh. 0204 39 5431
Saarioinen Oy:
http://www.mainostajat.fi/mliitto/sivut/Saarioinenkuvat2005.html
|