Valmisruokasektorilla taso ja vaatimukset ovat jatkuvasti nousseet. Kategorian rajoja ravistelemaan lähtenyt kampanja piti ylituomariston mielestä sisällään monia esimerkillisen toteutuksen aineksia. Tuote sinänsä oli selkeä innovaatio vaikeapääsyiseen ja kovasti kilpailtuun valmisruokien kategoriaan. Kampanja nojautui perinpohjaiseen kuluttajatrendien tutkimiseen ja tuntemiseen. Kohderyhmät oli tarkoin määritelty ja kvantifioitu. Kaikki kampanjan monet elementit tukivat toisiaan. Kampanja oli näyttävä ja tulokset erinomaiset! VUODEN PARAS KAMPANJA:
|
![]() |
VR on jatkanut hyvää ja linjakasta strategiaansa, muokannut sitä uuteen uskoon ja istuttanut sen onnistuneesti ajankohtaiseen aiheeseen. Pääkohderyhmäksi ilmoitettiin työikäiset, kaupunkikeskuksissa asuvat. Tavoitteet: mielikuvan parantaminen VR:stä ympäristöystävällisenä yhtiönä ja junan mielikuvan vahvistaminen kilpailukykyisenä vaihtoehtona sekä liiketoiminnan tukeminen junamatkustuksen määrää kasvattamalla, oli selkeästi kirjattu – samoin erinomaiset tulokset.
VR:n kampanjan suunnitteli mainostoimisto Dynamo Advertising Oy. Tiimiin kokoonpano:
VR; viestintäjohtaja Martti Mäkinen, henkilöliikenteen johtaja
Antti Jaatinen, Brand Manager Inari Rummukainen, markkinointipäällikkö
Pietari Kauste, markkinointiviestintäpäällikkö Kaj Nordström. Dynamo Advertising; AD
Jyrki Poutanen, copywriterit Timo Silvennoinen ja
Vesa Kujala, projektijohtaja Sanna Forsström-Hack, planner Dan Rönnqvist, tuotantosuunnittelijat
Eila Turunen ja Jaana Roos sekä tuotanto-AD Arja
Kvist. Mediatoimisto Carat Finland Oy; Account Manager Hanna
Karhuvaara ja Broadcast Planner Tuuli Jokinen
Ylituomaristo päätti myöntää kunniamaininnan Kirkon Ulkomaanavun kampanjalle uudenlaista luovuutta edustavana erinomaisena kokonaisuutena. Omassa mittakaavassaan se osoitti myös hyvää tuloksellisuutta.
Toisenlainen lahja -kampanjan suunnitteli mainostoimisto Family Inc. Tiimin
kokoonpano: Kirkon ulkomaanapu; varainhankinnan päällikkö Riikka Karppinen ja varainhankinnan koordinaattori
Piia Huurtola. Family
Inc; suunnittelujohtaja Päivi Topinoja-Aranko, copywriter
Katja Änkilä, AD Jyri Konttinen, graafiset suunnittelijat
Mervi Turpeinen ja Lauri Ahonen, projektipäällikkö
Tuija Airaksinen sekä strateginen suunnittelija Kirsi
Saloranta. Mediatoimisto Dagmar Oy; strateginen suunnittelija Roope
Ruotsalainen, suunnittelujohtaja Matias Vakkilainen
ja hakusanamainonnan suunnittelija Eija Sormunen.
Ylituomaristo piti kilpailun tasoa shortlistakampanjoiden osalta verrattain hyvänä. Kampanjasarja oli lanseeraussarjaa tasaisempi, mutta kummassakin kärki erottui selvästi. Erityistä huomiota ylituomaristo kiinnitti joiltakin osin löysiin kohderyhmä- ja tavoitemäärittelyihin toivoen, että demografioiden sijasta enemmän painoa pantaisiin motiivi- ja arvopohjaisiin kohderyhmämäärittelyihin. Samoin monissa kohdissa olisi kaivattu perusteellisempaa tutkimuksellista otetta ja kunnon ROI-laskelmia panoksen ja tuotoksen suhteesta. Viimeksi mainittu on ylituomariston mielestä erityisen tärkeää laman aikana, sillä ”kulmahuoneissa” käytetään armotta punakynää, jos markkinointipanostuksia ei pystytä perustelemaan selkein laskelmin.
AdProfit-kilpailutöiden esikarsinnasta ja shortlistan valinnasta vastasi kolme esituomaristoa, jotka koostuivat markkinoijista, mainonnan suunnittelijoista sekä mediasuunnittelun, tutkimuksen, opetuksen ja medioiden edustajista. Esituomarit arvioivat kilpailutöiden tuloksellisiuutta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tämän jälkeen TNS Gallup Oy tutki shortlistakampanjat kohderyhmää mahdollisimman hyvin vastaavalla otoksella.
Kilpailun lopullisen ratkaisun teki ylituomaristo, jonka jäsenet olivat Head of Corporate Responsibility
Minna Pajala, TeliaSonera, toimitusjohtaja Jyri Seppä, Vizeum Finland, dosentti
Terhi-Anna Wilska, Turun kauppakorkeakoulu, toimitusjohtaja Pia
Siukosaari, Grey Direct & Digital, tutkimussuunnittelujohtaja Sylva
Vahtera, Kuulas Millward Brown ja ilmoitusmyyntijohtaja Minna
Virtanen, Bonnier Publications. Ylituomariston puheenjohtaja oli Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtaja, kauppaneuvos
Taisto Riski, Kaleva Kustannus Oy.
Puheenjohtajina AdProfit -kilpailussa toimivat vuorovuosina kilpailun järjestävien tahojen edustajat.
Seuraavaan, AdProfit 2009 -kilpailuun voivat osallistua 15.7.2008 – 15.7.2009 välisenä aikana toteutetut työt.
Aikakausmedia, IAB Finland, Mainostajien Liitto, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL, Outdoor Finland - Suomen Ulkomainosliitto, Sanomalehtien Liitto, Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto, Suomen Radioiden Liitto ja Suomen Televisioiden Liitto.
Lisätietoja:
Ylituomariston puheenjohtaja, Taisto Riski, Kaleva Kustannus Oy, p. 040 844 8001
Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto (kilpailutoimisto)
p. (09) 6860 8417, 040 508 0607
Koulutuspäällikkö Anneli Seitsonen-Ceder, Mainostajien Liitto
p. (09) 6860 8415, 040 535 3949
www.adprofit.fi
Kuvia voittajakampanjoista:
HK Via: http://www.tamaonskandaali.com/tiedotteet/via_vallankumous_kuvat.zip
VR: http://www.dynamo.fi/adprofit2008
Voittajien kampanjaselosteet ja yhteyshenkilöt:
http://www.mainostajat.fi/mliitto/sivut/kampselostevia.html
http://www.mainostajat.fi/mliitto/sivut/kampselostevr08.html