AdProfit 2006 voittaja sarjassa uutuustuotteet

Igglo Oy/Psst…Kotitalosi on kuvattu.
Igglon hiljainen lanseeraus

Kiinteistönvälitysala oli saanut uinua lähes kartellinomaisessa tilassa, kunnes kaupunkiin asteli haastaja, jolla oli täysin uudenlainen verkkopalvelu. 

Igglon betaversio avattiin 1.2.2006. Ennen lehdistötilaisuutta 14.2.2006 oli saitilla oltava elämää. Bisnesidea, joka perustui niin vahvasti verkon käyttöön, ei menestyisi ilman osallistuvia käyttäjiä. Tarvittiin myös ammattitaitoisia kodinvälittäjiä. Tehtävä oli suoritettava ilman suuria mediapanostuksia. 

Oli löydettävä mahdollisimman monia kiinnostava viesti. Igglon liikeidea konkretisoitui talojen valokuviin. Pääviestiksi kiteytyi: ”Kotitalosi on kuvattu”. 

Mediavalintoja ohjasi median uskottavuus huhun levittäjänä, sillä ihmisten haluttiin itse ”löytävän” Igglo. Uskottiin, että näin asiasta kertoo helpommin eteenpäin. Viraalimarkkinoinnin jokseenkin kontrolloimattoman luonteen vuoksi tilannetta seurattiin päivittäin ja toimenpiteitä muokattiin tarpeen mukaan. Päämedia oli www.igglo.fi. Muiden medioiden tehtävä oli johtaa sinne. 

Kiinteistönvälittäjille tieto Igglosta vuodettiin Asuntomarkkinat-seminaarissa 19.1.2006. Igglon esittelypresentaatio ”unohtui” Kalastajatorpan miesten huoneeseen, josta se katosi hetkessä. Samana iltana igglo.com sai ensimmäiset kävijät ja rekrytointitiedustelut. 

Muutama maili aktiivisille verkkosuunnittelijoille Igglon betaversion avauduttua johti siihen, että Igglo ”bongattiin” Pingstate.nu:ssa. Parissa päivässä Igglo ja talojen kuvaus mainittiin useissa blogeissa ja pian se oli suosittu keskustelunaihe aktiivisimmissa foorumeissa. Keskusteluihin osallistuttiin lietsomalla kuvadebattia. Igglon saitilla lähetettiin tuhansia kerro kaverille -viestejä ja kodinvälittäjäkandidaatteja suositeltiin. 

Kaksi kohdennettua sähköpostiviestisuoraa poiki suuren näkyvyyden paikallislehdissä ja valtakunnallisissa medioissa: Igglon uudet ominaisuudet selitettiin kansalle yksityiskohtaisesti.

Perinteinen suora toivotti kaupunkilaiset tervetulleeksi Iggloon ja pyysi heitä tarkistamaan kotinsa talotiedot, joissa saattoi olla puutteita. 

Ystävänpäivänä 14.2. Igglo astui julkisuuteen lehdistötilaisuudessa, jonka tehtäväksi jäi vastata asioihin, joista koko kaupunki puhui. Kampanja oli onnistunut ärsyttämään ja hurmaamaan kohderyhmänsä: kuluttajat, tiedotusvälineet sekä kilpailijat. Oltiin uskottu siihen, että oma kotitalo kiinnostaa lähes yhtä paljon kuin oma napa. Ja oikeassa oltiin oltu.

Kiitos ja anteeksi.
T. Igglo

Hiljaiset luvut 
- 30 % autettu tunnettuus (tavoite: 10-20 %)
- 6 % spontaani tunnettuus (tavoite: 1-2 %)
- 99 379 käyntiä saitilla ennen lehdistötilaisuutta (tavoite: 10 000) 
- 144708 käyntiä saitilla ennen massamainonnan aloitusta (tavoite: ”kymmeniä tuhansia”)
- 27 kodinvälittäjää rekrytoituna, (tavoite: 25)
- 761 Hiljaista myynti-ilmoitusta (tavoite: 100)
- 4647 Korvamerkintää (tavoite: 1000)
- kymmeniä toimeksiantoja 
- Kauppalehden sähköpostisuoran pull ennätys: 56 % 
- Suorapostituksen vaikutus: päivittäisiin talotietojen korjauksiin 65 % lisäys 
- Tuhansittain ”Kerro kaverille” -viestejä Igglon verkkopalvelusta 
- 43 artikkelia lehdissä, haastatteluja, mainintoja ja puheenvuoroja tv:ssä ja radiossa
- Satoja viestejä verkon keskustelupalstoilla
- Runsaasti arvokasta käyttäjäpalautetta, jonka pohjalta Igglon betaversiosta hiottiin Igglo 1.0

Tekijätiimi:

Igglo Oy: Kikka Lehmusto, Mikko Ranin, Matti Kasso, Jussi Nurmio
Mainostoimisto Ego Oy: Jenny Koljonen, Matti Jokipii, Esa Rauhala, Tarja Valtanen, Katariina Köngäs, Pyry Ahlfors

Lisätietoja: 
Toimitusjohtaja Mikko Ranin, Igglo Oy, p. 050 1913
Asiakkuusjohtaja Esa Rauhala, Mainostoimisto Ego Oy, p. 040 772 3434

Kuvamateriaalia ja kampanjapresentaatio osoitteessa www.ego.fi/adprofit