AdProfit 2005 voittaja sarjassa markkinoilla olevat tuotteet, palvelut, merkit ja yritykset

Saarioinen – äitien tekemää ruokaa

Saarioinen on ollut jo kohta 50 vuotta valmisruokien kehittäjä ja markkinajohtaja. Viime aikoina myös kilpailijat ovat alkaneet panostaa yhä voimakkaammin tähän kasvavaan tuoteryhmään. Siten Saarioisille tuli tarve paaluttaa tonttinsa ja erottua entistä selkeämmin kilpailijoistaan.

Tavoitteena oli brandin aseman vahvistamisen lisäksi saavuttaa 8 prosentin euromääräinen valmisruokamyynnin kehitys, mikä on selvästi markkinakehitystä nopeampi. Myös mainonnan tehokkuudelle asetettiin tavoitteet.

Ideana oli kertoa miten Saarioinen tekee asiat paremmin. Viestinnän kärjeksi poimittiin tekijät ja tekemisen taito – eli äitien tekemää ruokaa. Viesti perustuu faktoihin, sillä Saarioisten työntekijöistä valtaosa on naisia ja äitejä. Uuden viestin myötä Saarioisten tuotteet positioituivat kertaheitolla teollisesta valmisruuasta lähelle kotiruokaa ja yksi keskeinen oston este poistui. 
Uusi linja lanseerattiin TV-mainonnan avulla tammikuusta 2005 alkaen.

Mainonnan myötä valmisruokien myynnin kehitys oli peräti 11,2 prosenttia jo vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kaikkien mainosspottien huomioarvot olivat selvästi yli elintarvikkeiden keskiarvon. Mainonnan muistaminen nousi heti yli tavoitetason ja säilyi harvinaisen pitkään korkealla tasolla. Lisäksi brandiviesti meni tehokkaasti läpi.

Erityistä kampanjassa oli viestin läpimenon nopeus ja tehokkuus sekä laaja puhuttelevuus. Mainonta näkyi myös myynnissä poikkeuksellisen nopeasti. Ja mikä parasta: kampanja toimi myös sisäisen markkinoinnin apuvälineenä. 

Tekijätiimi:

Saarioinen Oy: markkinointipäällikkö Ritva Mäenpää, markkinointijohtaja Jouni Mattila, tuotepäällikkö Riitta Jaakkola, tuotepäällikkö Päivi Pitkämäki ja tuotepäällikkö Sanna Teinilä

Bob Helsinki Oy: projektijohtaja Jukka Kurttila, projektipäällikkö Minna Läntinen, AD Jon Granström, AD Samuli Harjunpää, copywriter Pertti Pällijeff, copywriter Kari Eilola, copywriter Iina Merikallio

Carat Finland Oy Ab: Account Director Aija Pääkkö 

LISÄTIETOJA:
Saarioinen Oy, markkinointipäällikkö Ritva Mäenpää, p. 050 63145

Kuvamateriaalia osoitteessa
http://www.mainostajat.fi/mliitto/sivut/Saarioinenkuvat2005.html