TUTKIMUSBAROMETRI® 2001

MARKKINATUTKIMUSTEN KASVU JATKUU

Tutkimusbarometrin® 2001 mukaan Mainostajien Liiton jäsenyritykset aikovat lisätä panostuksiaan markkinatutkimukseen tänä vuonna. Kyselyn mukaan 46% vastanneista aikoo lisätä tutkimukseen käyttämiään markkoja ja yli 8% vähentää niitä. Barometrin saldoluvuksi saadaan + 37, joka on lähes sama kuin vuosi sitten tehdyssä vastaavassa tutkimuksessa (+40).

Toimialoista eniten markkinatutkimuksia kertovat lisäävänsä monialayritykset. Myös kooltaan suuret yritykset sekä isot mainostajat erottuvat kasvuaikeillaan.
-Tutkimusbarometrin tulokset osoittavat, että mainostajat panostavat edelleen oman tutkimusosaston ja ulkomaisten tutkimusyritysten käyttöön, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.

Mainonnan seurantatutkimukset edelleen käytetyimpiä

Mainostajien Liiton jäsenyrityksiltä kysyttiin, mitä tutkimuksia he ovat käyttäneet vuonna 2000 ja miten niiden käyttö muuttuu kuluvana vuonna. 
Mainonnan seurantatutkimuksia tehtiin eniten kuten viime vuoden Tutkimusbarometri® ennusti: 83 prosenttia vastaajista ilmoitti tutkivansa näin. Seuraavaksi eniten on tutkittu asiakastyytyväisyyttä ja palvelun laatua (70%) sekä työtyytyväisyyttä (65%). Mainonnan ennakkotutkimusten asema on säilynyt vankkana käytetyimpien tutkimusten joukossa. Erityisesti koemarkkinoinnin tekemistä on lisätty, vaikka sen suhteellinen osuus on vielä pieni. Edellisvuotta enemmän on tehty työtyytyväisyystutkimuksia, joiden käyttö on jatkuvasti kasvanut viime vuosina.

Käytetyt tutkimustyypit vuonna 2000

% vastaajista käyttänyt 2000  % vastaajista käyttänyt 1999 % vastaajista käyttänyt 1998
Mainonnan seurantatutkimukset  83  77  77
Asiakastyytyväisyys-/
Palvelun laatututkimukset 
70  73  79
Työtyytyväisyystutkimukset  64  57  48
Mainonnan ennakkotutkimukset  61  62  62
Tuotekuvatutkimukset  59  57  54
Ulkoinen yrityskuvatutkimus  57  65  62
Tuotetestit  48  49  43
Kohderyhmätutkimukset  43  42  43
Inventaarit/Paneelit  43  37  42
Viestintätutkimukset  39  35  37
Sisäiset yrityskuvatutkimukset  36  30  40
Koemarkkinointi  24  13  16

Asiakastyytyväisyyden tutkimiseen panostetaan 

Mainostajat aikovat lisätä tänä vuonna erityisesti asiakastyytyväisyys- ja palvelun laatututkimuksia. Myös ulkoisen yrityskuvan tutkiminen kiinnostaa mainostajia tulevaisuudessa. Mainonnan seurantatutkimusten kasvuun uskotaan myös edelleen vahvasti.

Tutkimustyyppien käytön muuttuminen vuonna 2001

Saldoluku 2001
Asiakastyytyväisyys-/Palvelun laatututkimukset 52
Ulkoiset yrityskuvatutkimukset 49
Mainonnan seurantatutkimukset  47
Viestintätutkimukset  46
Tuotetestit  45
Mainonnan ennakkotutkimukset 33
Sisäiset yrityskuvatutkimukset  30
Tuotekuvatutkimukset  28
Inventaarit/Paneelit  26
Koemarkkinointi  18
Työtyytyväisyystutkimukset  18
Kohderyhmätutkimukset  5

Ulkomaisten tutkimusyritysten käyttö kasvamassa

Vuonna 2000 mainostajista 89% oli käyttänyt Suomen Markkinatutkimusliiton (SMTL) jäsenyrityksiä yhteistyökumppaninaan markkinatutkimuksissa. SMTL:n ulkopuolisia yrityksiä oli käyttänyt 44%, omaa tutkimusosastoa 39% ja ulkomaisia yrityksiä 33%. Erityisesti oman tutkimusosaston käyttö oli viime vuoden Tutkimusbarometrin mukaisesti kasvanut.

Tutkimusbarometrissa kysyttiin vielä, miten edellisten ryhmien käytön uskotaan kehittyvän vuonna 2001. Ulkomaiset tutkimusyritykset saavat suurimman saldoluvun, 47. Viime vuoden Tutkimusbarometrin tuloksien tapaan yritysten oman tutkimusosaamisen käytön arvellaan edelleen lisääntyvän.

Keskimääräinen tutkimusbudjetti yli 400 000 mk

Mainostajien Liiton kyselyyn vastasi maalis-huhtikuussa 2001 117 Liiton
jäsenyritystä. Näiden yhteenlasketut mainosbudjetit olivat noin 1,55 miljardia markkaa ja markkinatutkimusbudjetit yhteensä 48 miljoonaa markkaa. Keskimääräinen mainosbudjetti oli noin13 miljoonaa markkaa ja tutkimusbudjetti noin 415 000 markkaa eli tutkimusbudjetin osuus mainosbudjetista oli vähän yli 3%. Vastaajista 27% edusti kauppaa, 27% teollisuutta, 36% palvelualoja ja 9% moniala- ja muita yrityksiä.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski
puh. (09) 6860 8417   ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi 




Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (yli 400) edustavat kauppaa, teollisuutta palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaismarkkamäärästä Suomessa.